Kaikki hengailee
juhannuksena aina jossain kavereiden mökeillä, ja Pamelakin kysyi viettäsinkö sitä niiden möksällä. Me oltiin kuitenkin sovittu että mennään äidin puolen suvun kanssa sen veljen mökille. Tänä vuonna partyt oli järkätty vähän nyyttärimielessä, ja kun ihmisiä oli talo täynnä niin myös pöydät notkui herkkuja! Me vietiin jättikulho mansikoita ja 24-pack saunajuomia, muut oli tuoneet mm. mozzarella- ja broilerisalaatteja, kaali- ja lihapiirakoita, sienipiirasta, vuokaleipää ja muita herkkuja, isäntäväki tarjosi uusia perunoita ja savustettua lohta ja siikaa. Jälkkäriksi mutakakkua, mansikkajuustojäädykekakkua (sanahirviö:D), muffinsseja, niitä mansikoita ja vaniljakastiketta... ja meikäläinenhän hoiti tietysti mallikkaasti osansa pyödän tyhjentämisessä u__u'
Myöhemmin käytiin katsomassa komeaa juhannuskokkoa, ja käytiin serkkujen kanssa ajelemassa järvellä. Ulkona ei oikein muuten viittinyt olla, kun aikasemmin satoi ja myöhemmin tuli aika viileää. Jubailtiin ja lööbailtiin siis sisätiloissa ja nautittiin pöydän antimista. Myöhemmin kun koolla oli enää pieni ydinporukka, läiskittiin korttia ja maisteltiin ahhhhhh ihania juustoja ja ananasta ja omenaa ja vähän lisää leipää.... ja vasta hetki sitten kaikki oli vielä valittanut kun vatsat oli liian täynnä! Ajettiin noin tunnin ajomatka puolen yön jälkeen kotiin, ja siitä kellahdinkin saman tien nukkumaan.
----
Tänään
lauantaina oon lähinnä vain siivoillut, kävin nopee bensiksellä hakemassa vaniljakastiketta lopuille mansikoilla. Tänään siis totally sluibupäivä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti